Melkein jo äkkilukemalta ajattelin, että ihanhan se on asiaa. Vaan strategisesti sijoitettuna loppupuolelle onkin tämä nykyään niin perin suosittu agenda "miesten pitää olla miehiä ja naisten naisia". Ja vielä näin helkkarin typerästi aseteltuna:
Arjen sujuvuus ja kotitöiden jakaminen tasan eivät Luukkalan mukaan takaa onnellista parisuhdetta. Liika tasa-arvoisuus voi hänen mukaansa jopa haitata parisuhdetta.
– Jos ollaan ihan samanlaisia, on uhka, että suhde muuttuu tylsäksi. Eri mieltä oleminen voi olla jännällä tavalla toisen kunnioittamista, silloin syntyy jännite maskuliisen ja feminiinisen voiman välille.Hengitän syvään.
Kotitöiden jakaminen tasan, sehän se tietenkin on esteenä todelliselle kohtaamiselle miehenä ja naisena. Minä en kyllä käsitä hitollakaan, miten ihmeessä ihmisten hyvinvointia toistensa seurassa edistäisi se, että naiset hoitaisivat tuosta vain päivätyönsä ohella lapsenhoidon, ruoanlaiton, siivouksen ja vaatehuollon kun miehet keskittyisivät pari kertaa vuodessa tehtäviin renkaanvaihtoihin, nurmikon ajamiseen ja kerran viidessä vuodessa remontointiin. Hehkeyttääkö naisen mystistä naisellisuutta toistuvaan arkirutiiniin uupuminen? Korostaako miehen ikiaikaista maskuliinisuutta se, että hän huhkii pihatöissä ja auton kimpussa, sikäli kun pihaa tai autoa perheessä edes on? Ja sekö, että perheessä on oikeudenmukainen työnjako, tekee pariskunnasta liian samanlaisen ja suhteesta tylsän?
Älkää nyt enää tähän maailmanaikaan viitsikö. Tasa-arvoisuus suhteessa on paljon muutakin kuin työnjako. Se on juuri sitä nähdyksi tulemista, sitä, että saa olla oma itsensä, mistä tuossakin artikkelissa puhutaan. Kun tulee nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi toisen silmissä ja osaa itsekin nähdä ja ymmärtää toista, silloin työnjako ja muut maalliset asiat ovat sivuseikka. Nimittäin siinä mielessä, että niistä voi keskustella, järkevästä jaosta voi sopia, eikä kumpikaan pyri ajamaan omaa etuaan eikä jyräämään toista. Ja sitten on lupa myös muuttaa sopimusta. Kun eletään ihmisiksi ja kanavat ovat auki. Eikä kumpikaan nuupahda eikä tunne olevansa roolinsa vanki.
Eivätkä kaikki edes kaipaa puolisokseen ihmistä, joka on selkeän feminiininen tai maskuliininen. Jos itse on siitä jatkumon puolenvälin paikkeilta, niin viihtyy parhaiten toisen samantyylisen kanssa.
Ylen artikkelin otsikon kanssa sentään olen samaa mieltä: miksi tyytyä seiskan arvoiseen suhteeseen, jos ysikin olisi mahdollinen? Minulle se ysi vain on juuri sitä, että ei edes yritetä mitään miehet-miehiä-ja-naiset-naisia -kaavaa, vaan ollaan ihmisenä ihmiselle. Ei pidä tunkea itseään luukkuun, johon ei millään mahdu, tässäkään mielessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti