Edellisestä remonttiprojektistani toipuminen on päässyt hyvään vaiheeseen kestettyään noin kaksi vuotta, joten nyt uskallan jo suunnitella seuraavaa. Viikon sisällä aion saada maalatuksi Pikkuvessan, eli tytärten käytössä olevan mukavuuslaitoksen, seinät. Kunnianhimoinen suunnitelma sikäli, että en ole aikaisemmin maalannut mitään sellaista, mikä jäisi näkyville vaan vain sutinut pohjamaalia tapetin alle. Kätevyyttä vaativiin hommiin minulla ei ole mitään luontaisia taipumuksia, mutta yrittää pitää vaan. Pikkuvessan ominaisuuksiin kuuluvat hyvin kapea kaapin ja nurkan välinen rako, jonka maalaaminen tulee olemaan vähintäänkin mielenkiintoista, sekä pienenpieni pinta-ala, minkä takia on tarkkaan mietittävä, millaisen apuvälineen päällä missäkin kohdassa mahtuu seisomaan.
Kun aloin helmikuussa puhua tästä maalaushommelista, puoliso esitti sarjan kärsiviä ilmeitä ja asentoja. Hän traumatisoitui minua pahemmin toissakevään tapetointisessiosta. Lupasin, että maalaukseen hänen ei tarvitse puuttua millään lailla, sen kuin sohvalla makoilee. Paitsi että jos nyt valokatkaisijan kannen ja ovilistat irrottaisi, siinä häntä tarvitaan.
***
Kai nyt jo kevät on? Keväästä tuntuu tulevan kevyt olo, sellainen vaaleanharmaan kevyt. Että ei oikein ajatuksetkaan päähän tartu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti