Sukkapuoli

Lanka Gjestal Frost sekä California Salidan jämät; puikot 2,25 mm; 16 s/puikko

Tällaiset ohuet villasukat ovat hirmuisen mukavia jalassa, mutta niiden neulominen on minulle vähän sellaista Iisakin kirkon rakentamista. Tänään näpersin valmiiksi yhden keväästä asti kesken olleen sukan, olkoon sitten vaikka oikean jalan sukka - toista tuskin nähdään vielä vähään aikaan. Neulehommani ovat toki olleet pitemmän aikaa hieman lamassa, ei vain ole huvittanut eikä mitään valmista siksikään ole syntynyt. Kaukana on jo aika, jolloin saatoin neuloa sukkaparin viikossa ihan vain tuossa muiden hommien ohessa, ja niistä tuli vielä ihan hyviäkin. Käsiala on löystynyt harjoituksen puutteessa. Puikot tässä työssä olivat KnitPicksin hiilikuituiset, metallikärkiset hifistelypuikot, kieltämättä oikein hyvät ja miellyttävän tuntuiset käteen.

Ohuista langoista ohuilla puikoilla neulotuille sukille olisi tällä hetkellä perheessä enemmän käyttöä kuin Seitsemän veljestä -sukille, täytyy ehkä pyrkiä siirtämään motivaationsa niihin. Sukat ovat mukavia neulottavia, koska ne ovat yleensä tarpeellisia ja valmista syntyy nopeasti - paitsi, jos puikot ovat kaksimilliset... Toinen sukka sitten antaa usein odottaa itseään, siksipä muistin taas, että ensimmäisen neulottuaan on hyvä kirjoittaa ylös jonnekin, miten kantapään silmukat jakautuivat, kuinka tiheästi kiilakavennukset tehtiin ja missä kohtaa kärki aloitettiin. Siinä on niin helppo mokata - juuri tässä hiljattainhan neuloin sukkaparin jälkimmäisen sukan neljä kerrosta lyhyemmäksi kuin ensimmäisen.

Minulla oli aiemmin tapana koota isoja vähintään 1000 palan palapelejä; jokin aukko sisimmässäni tuntui täyttyvän, kun näin, miten palat asettuivat järjestykseen ja kuva selkeni. Kun palapelejä alkoi olla talossa liikaa (meillä riippuu vessassakin yksi, Erosta ja Psykheä esittävä), siirryin ristisanoihin. Ne tyydyttivät selvästi samaa näpertämisen ja järjestykseen laittamisen tarvetta. Ollessani työttömänä seitsemisen vuotta sitten päätin opetella neulomaan, vaikka lapsena olin niin lohduttoman surkea käsitöissä, että olin ajatellut neulomisen olevan minulta kokonaan suljettu ovi. Ensin tein lapaset, jotka muistuttivat turvonneita sappirakkoja, mutta toiset lapaset olivat jo järkevämmän näköiset. Sukkien neulomisen opettelin vanhan koulukirjan ja netin ohjeista yksityiskohta kerrallaan, voisi jopa sanoa, että kantapään kautta. Neulomisesta tuli sittemmin se meditatiivinen ajanviete, jota aivoni tuntuvat kaipaavan; pieniä yksityiskohtia vähän kerrallaan järjestykseen ja eteenpäin. Neulominen siis syrjäytti palapelit ja enimmäkseen myös ristikot. Vieläköhän tulee jotain muuta, nyt kun olen jo jonkin aikaa kärsinyt neulelamasta?