Irrallisia asioita

Kuulin työkaverini laulavan tätä nykyään joka paikassa soivaa Juha Tapion laulua omilla sanoillaan: "Mä tykkään susta niin että laukeen." Nyt en enää kykene kuulemaan tuota kappaletta oikein, vaan aina vaan laukeemisesta lauletaan minun korvissani.

***

Loka- ja marraskuuta kai yleisesti pidetään harmaina ja värittöminä kuukausina (ainakin sen jälkeen, kun lehdet ovat pudonneet puista), mutta jos aurinko sattuu satunnaisesti pilkistämään, saattaa huomata, että maailma onkin täynnä värejä. Murrettuja värejä, mutta kuitenkin: märät havupuut ovat syvän satumetsänvihreitä, lehtipuiden oksistot erisävyisen ruskeita ja punertavia, pilvet joskus suorastaan hätkähdyttävän sinisiä.

***

Ajelin tänään kauniissa kaupunginosassa, jossa on vanhoja viehättävänvärisiä puutaloja vieri vieressä. Kuten ennenkin, ne saivat minut ajattelemaan, että jos elän vanhemmaksi kuin oletan, sanotaanko nyt vaikka yli kuusikymppiseksi, haluaisin silloin asua sellaisessa talossa. Siinä olisi vain muutama huone, nukkuisin yläkerrassa viiston katon alla. Syksyisin haravoisin lehtiä pihalla neulottu myssy päässäni. Talossa olisi vähän viileää ja pitäisin sisällä villatakkia ja tossuja ja valittelisin kolotuksia ikätovereilleni. Katselisin ikkunasta, keitä tiellä liikkuu ja miettisin, millähän asialla he ovatkaan. Kutsuisin harmaantuneen ystäväni kylään ja joisimme teetä keittiön pöydän ääressä välillä jutellen, välillä vain elämää tunnustellen.

No, järjen ääni tulee tässä väliin ja sanoo, että vanheneva ihminen ei jaksaisi hoitaa omakotiasumiseen liittyviä töitä siinäkään määrin kuin kaltaiseni laiska sohvaperuna nykyisessä iässänikään. Ja jos minulla olisi yläkerta, sinne johtavat portaat kävisivät ikääntyvälle hankaliksi ennemmin tai myöhemmin. 

***

Olin viikon varrella konsertissa! Tämä ansaitsee huutomerkin, koska kyseessä taisi olla ensimmäinen kerta, kun käyn jossain "oikeassa" musiikkitilaisuudessa, johon täytyy oikein ostaa liput. Näimme Maggie Reillyn, joka oli aika reteä ja kotoisa täti. ("Täti" kaikella kunnioituksella.) Hänen oloisensa haluaisin olla, kun (jos) itse lähestyn kuuttakymppiä. Reillyn ääni ei ehkä enää ollut sellainen enkelinkuulas kuin 80-luvulla kappaleessa Moonlight Shadow, mutta edelleen kyllä hyvässä vireessä ja voimaa takana. Varsin mukava konsertti, pieni bändi ja artistin konstailematon olemus olivat tosin hieman ristiriidassa suureellisen konserttisalin kanssa. Yleisöä riitti vain etupermannolle, parvi ja sivuaitiot olivat lähes tyhjät. Minä ja puolisoni olimme selkeästi yleisön nuorimmasta päästä.

Foreign Affairkin siellä kuultiin:

Näemmä Mike Oldfieldin kappale ja hänen nimellään YouTubessa, mutta MR siinä laulaa kuitenkin.