Tulipa tässä normaalissa sunnuntaiahdistuksessa netteillessä mieleen, että sana kotoilu inhottaa minua. Kaikkihan nyt jo varmaan tietävät, että kotoilu on niin sanotusti muotia ja trendikästä, kaikenlainen ruoanlaittohifistely, käsityöt ja etenkin sisustaminen ovat asioita, joihin vähän kaikki tuntuvat panostavan. Mutta tuo sana on minusta kamala. Lieneekö syy sen onomatopoeettisessa epämiellyttävyydessä? Äänneasu on ennenkin saanut minut inhoamaan tiettyjä sanoja täysin riippumatta niiden sisällöstä. KOTO-ilu. KOtoilu. KOTO? Mieleen tulee lintukoto, josta taas välittömästi saan assosiaation johonkin söpöisenturvalliseen ja epärealistiseen. ILU-loppu jotenkin trivialisoi koko homman, ikään kuin kotoilu olisi jotain irrallista itsensäkehittämistä kuten kuntoilu tai lorvailu. (Ei tässä ole mitään järkeä. Vaihdetaanpa ajatuslinjaa.)
Kotoilun käsitteen sisältö sitten. Sivusto http://www.homing.fi/ antaa ihan laatuunkäyvän määritelmän:
[...] Erilaiset kotiin liittyvät askareet, mm. luonnon antimista nauttiminen, kotiruoan suosiminen, käsityöt, tee-se-itse-remontit, sisustaminen ja kierrätys tuovat nykypäivän ihmiselle paljon iloa ja hyvää mieltä.
Kukapa siihen voisi mitään vastaan sanoa. Ihan kiva. Monien kulutuksentäyteisten vuosien jälkeen on mielestäni yksinomaan hyvä, että omin käsin tekemistä arvostetaan. Kyllä niitä taitoja jossain elämänsä vaiheessa tarvitsee, ja jos ei tarvitsekaan, niistä voi olla muuten vain iloa. Minä opettelin kolmikymppisenä työttömänä neulomaan ensin lapaset ja sitten sukat, koska tuntui, etten voi mennä hautaani osaamatta näitä asioita tehdä. (Miksiköhän minusta siltä tuntui?)
Mutta toisaalta. Jotenkin on tuntuvinaan siltä, että sana kotoilu sisältää usein myös Taloussanomista bongaamani määritelmän "tyytyväinen kotimaterialismi". Kotien sisustusta viilataan vuosikausia ja/tai uusitaan vähän väliä, ikään kuin se olisi jotenkin tärkeää. Ehkä se onkin? Haluaisin mielelläni yhdistää kotoilun ja itse tekemisen edullisuuteen, vaatimattomuuteen, kierrätykseen, kestävyyden tavoitteluun ja materiaalien järkevään ja tarkkaan käyttöön, mutta lehtiä ja muuta mediaa seuratessani nämä eivät useinkaan ole päällimmäisiä vaikutelmia.
Jälleen lopuksi päädyn epäilemään omia vaikutteitani kotoilu-termin inhoamiseen. Voihan se olla, että olen vain KATEELLINEN! Haa! Jos olisin varakas, minullakin olisi talo ja puutarha kerrostaloasunnon sijaan. Maalailisin listoja luunvalkoisiksi ja miettisin, millaiset paneeliverhot parhaiten sointuisivat itäikkunasta lankeavan luonnonvalon kanssa. Tekisin ehkä jopa kransseja oveen ja kasvattaisin yrttejä omassa yrttipenkissäni. Inhottavaa, kun omat mukaylevät motiivit tulee asetettua kyseenalaisiksi ja ne paljastuvat mahdollisimman matalamielisiksi.
Toisaalta, suoraan sanoen, minulla ei ole juuri minkäänlaista makua eikä tyylitajua, en ole visuaalinen enkä tunne vähäisintäkään taipumusta sisustukseen. Hyvästä mausta pukeutumisen ja sisustuksen suhteen olen ihan rehellisesti kateellinen monille, varsinkin sellaisille, jotka onnistuvat yhdistämään hyvän maun säästäväisyyteen ja pitkäaikaisiin, kestäviin ratkaisuihin.
Mutta sitä sanaa inhoan silti. Tämän jakomielisen tekstin suoltamisen päälle taidan mennä neulomaan villaliiviä, joka on ollut kesken jo puoli vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti