Elämän varrella tulee väkisinkin oppineeksi kaikenlaista pientä, mutta joskus siihen menee yllättävän kauan aikaa. Vasta viimeisen vuoden sisällä olen oppinut senkin, että vaikka olen naiseläjäksi keskimääräistä pitempi ja painan enemmän kuin puolisoni, mahdun silti vaatekokoon 38 ja iltapukuun kokoa 36. En ole siis aivan niin iso kuin aina tunnen olevani.
Yksi seikka, jonka opin jo nuorena, on saanut tärkeää täydennystä varttuneemmalla iällä. Nuorena opin, että minun ei ole pakko pitää samoista asioista, joista ihmiset ympärilläni pitävät. Esimerkkinä grilliruoka ja väkivaltaelokuvat. Vartuttuani olen oppinut sitten sen, että asioita, joista ei pidä, oppii hyvin sietämään. Eikä aina ole pakko kertoa, ettei jostain pidä, eikä varsinkaan rettelöidä aiheesta. Tämän täydennysosan oppimiseen meni enemmän aikaa.
Yli kolmenkymmenen ikävuoden päästyäni opin hiljalleen senkin, että minun ei myöskään tarvitse olla pitämättä asioista, joista minunlaiseni henkilön ei "kuuluisi" pitää. Tarkoitan varmaan lähinnä sitä, että en enää ole kovin kiinnostunut minkään imagon ylläpidosta enkä piilottele tavallisuuttani ainakaan kovin tarkasti. Asioita ei tarvitse hyljeksiä vain siitä syystä, että ne ovat kliseisiä tai "kaikki" pitävät niistä. Sanon siis rohkeasti, että pidän hullun lailla näteistä muumimukeista, värikkäistä jouluvaloista sekä monista suomalaisista iskelmistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti