Pienissä siirtymäriiteissä

Olin häissä. Tuttuakin tutumpi pariskunta virallisti suhteensa - johan sitä olikin ehditty odottaa. Juhlat ovat yleensä aina mukavia, varsinkin häät, ja niin olivat nämäkin. Morsian oli tilannut hääpäivälle aurinkoisen ja lämpimän sään, ja tilaus oli ilmeisimmin käsitelty, sillä ilma kirkastui iltapäivälle ja suorastaan lämpeni. Kaikki olivat hienoina, kammattuina ja puunattuina ja kauniissa vaatteissa, ruoka oli herkullista, puheita pidettiin ja naurua riitti. Morsiamen ryöstön sijasta ryöstettiin molemmat appiukot, mutta heidätkin palautettiin kohtuullisessa ajassa.

Papin puhe oli kyllä hääparille sopivasti kustomoitu, mutta vihkiseremonian rukoukset liittyivät mielestäni hämmästyttävän paljon siihen, kuinka tässä rituaalissa nyt syntyy perhe, kaksi ihmistä liittää elämänsä yhteen ja alkaa rakentaa tulevaisuutta. Kyseinen pariskunta on kuitenkin muodostanut perheen jo vuosia sitten, eikä avioliitto muuttanut tässä asetelmassa muuta kuin naisen sukunimen samaksi kuin miehen sekä yhteisen lapsen. Toisaalta, kun itse menin naimisiin (varsin kauan sitten, nuorena, naiivina ja vielä lapsettomana), emme me puolisoni kanssa maagisesti muuttuneet perheeksi sillä hetkellä, kun seremonia saavutti huippukohtansa. Perhe muodostuu pidemmällä aikavälillä, joten mielestäni on hieman hassua, jos kirkollisessa vihkimisessä tavallaan omitaan tämä prosessi. Kuin kyseessä olisi jonkinlainen taikasauvan heilautus - simsalabim, vasta/jo nyt olette perhe! No, en nyt muista ovatko kaikki elämäni varrella kuulemani vihkitilaisuuden rukoukset viljelleet samanlaisia ilmaisuja, mutta jos eivät olekaan, niin ainakin tässä nimenomaisessa vihkitoimituksessa tuntui hassulta, että moneen kertaan viitattiin perheen syntymään ja muodostumiseen.

Hääjuhla vietettiin hyvin rauhallisessa ja viehättävässä paikassa peltojen keskellä. Ei kuulunut sinne maailman pauhu eikä valtateiden humina. Ylläolevassa kuvassa on kuitenkin vain tilan piharakennuksia, aivan noin rustiikkisen vaatimattomat puitteet eivät olleet.

Tanssihäät nämä eivät olleet, mutta sehän ei estänyt meitä joraamasta pöytien välissä ysärihittien tahdissa. Valvoin liian myöhään, jalat tulivat kipeäksi korkokengistä, näytän peilissä krapulaiselta ja rupsahtaneelta, mutta oli se sen arvoista. Vaikka häät, rippijuhlat tai muut virstanpylväät eivät varsinaisesti muuttaisikaan mitään elämässä, erilaiset siirtymäriitit ovat silti hieno syy järjestää juhlat ja riemuita elämästä vaikkapa keväisenä lauantaina.