Keväällä on minuun näin vanhemmiten vähän kaksinainen vaikutus: olen paremmalla tuulella kuin kaamosaikaan, mutta hermot ovat kireällä. Kai se on tuo tolkuton valon määrä ja tunne siitä, että pitäisi tapahtua jotakin oleellista. Tai minun pitäisi tehdä jotakin oleellista. Tai edes jotakin.
Olen yhtä aikaa sekä virkeä ja täynnä ajatuksia että fyysisesti uupunut ja löllö. Ja kevään työlista tuntuu rasittavan pitkältä, parvekkeen siivouksesta pitäisi aloittaa. Ikkunoista sisään änkevä ylenmääräinen valo paljastaa kaiken mahdollisen lian ja pölyn. Ilmeisesti myös vertauskuvallisesti, sillä samaan aikaan tuntuu siltä että pitäisi tehdä jokin sielullinenkin suursiivous. Näen vähän liiankin selvästi puutteeni, omituisuuteni ja ärsyttävyyteni, kovin paljon hyviä puolia ei ole viime aikoina näkynyt.
Edes jotakin: olen pyöräillyt töihin jo muutaman kerran. Pyöräilyn ja työpäivän yhdistelmä se kai onkin se, mikä suurimmin väsyttää, sillä minähän en ole mikään atleetti ja matkaa kertyy yhteen suuntaan sentään melkein 10 km.
Lisäksi löysin makuuhuonetta raivatessani kolme vuotta sitten aloitetun käsityön, jonka laitoin muistaakseni syrjään liian työläänä tai muuten hankalana. Kokeilin uudestaan, eikä työ tunnu nyt lainkaan hankalalta, vaan sitä neuloo ihan ilokseen. Saatan saada sen jopa joskus valmiiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti