Loppuunsaatettu

Vihdoin, vain 11 kuukautta makuuhuoneprojektin alkamisesta, olemme saattaneet sen päätökseen. Saimme hankittua päiväpeiton ja maton, joiden värissä silmä ei sairasta ja retrotapetteihin sointuvan riisipaperilampun. Päiväpeitto on kevyt ja juuri oikean pituinen, matto ei valitettavasti näy kuvassa, mutta on paksu ja suloinen jalan alla vaikkakin aavistuksen turhan lyhyt. Lampunvarjostin on jokseenkin samanlainen kuin se, jota lapsena katselin lastenhuoneen katossa vuosikausia. Itse asiassa koko huone on nyt aika lailla saman värinen kuin lapsuuteni huone, huomasin sen vasta tätä kirjoittaessani. Olen tyytyväinen - olen saanut jotain aikaan. Vaikkakin sitten vain sen, että vietin pari tuntia sunnuntaistani turhan kuluttamisen perässä ruotsalaisen huonekalujätin myymälässä ja käytin jonkin verran rahaa.

***

Jos nyt yksityiselämässäni olenkin välillä aika onnellinen ja tyyni, niin jopa alkaa jokaisesta tietoisuuden luukusta virrata syitä, miksi ei oikeastaan kannata edes herätä aamuisin saati jatkaa normaalia huoletonta elämäänsä. Maailma on huono. Tänään IPCC julkaisi taas yhden osan raportistaan ilmastonmuutosta koskien, ja kuten kaikki viime vuosina hereillä olleet jo tiesivätkin, raportin sisältö oli se, että hiilen ja öljyn käytöstä energiantuotannossa olisi nyt todellakin päästävä viimeinkin pois päin. 

Kuten aikaisempienkin raporttien kanssa on käynyt, oletan, että tämäkään ei käytännössä johda mihinkään toimenpiteisiin, ainakaan sellaisiin, joilla olisi oikeasti vaikutusta. Suuret päättävät olla uskomatta raporttia ja pienet hyvästä tahdostaan huolimatta päättävät, että kilpailukyky kärsii liikaa, jos päästöjä vähennetään, ja/tai saavutetaan konsensus siitä, että pienten valtioiden ja yhteisöjen tekemisillä ei ole kuitenkaan mitään merkitystä.

Kaiken tämän ajatteleminen on omiaan vaivuttamaan yksilön melkoiseen epätoivoon ja estämään lähes kaikenlaisten tulevaisuudensuunnitelmien teon.

***

Olen lukenut Kaarina Davisin Toisinnäkijän päiväkirjaa. Se on vetävästi ja hyvin luettavasti kirjoitettua tekstiä. Davis on tehnyt suurin piirtein niin kuin itse olen unelmoinut (ja muutama miljoona muukin), muuttanut maalle elääkseen lähellä luontoa ja yksinkertaisesti. Miellyttävää tässä päiväkirjassa on se, että maalla asumisen vähemmän riemukkaitakin puolia käsitellään. Eräässäkin pätkässä kuvattiin, kuinka joku tuttu tarjosi Davisin pihapiiriin kanoja - olisi luomukanoja ja munia omasta takaa. Davis ei niitä halunnut, joten tuttava piti ne itse. Kanat munivat kesässä kymmenen munaa ja nekin maistuivat oudolta. Kun kanat aikanaan piti teurastaa, tuttavan tytär taittoi niiltä niskat, mutta alkoi voida pahoin, kun oli aika suolistaa ne, ja episodi päättyi siihen, että luomukanat laitettiin maakuoppaan, josta jokin metsän eläin ne kaiketi vei.