The new me?

Olen muuttunut. Olen nykyään yksi niistä ihmisistä, jotka käyvät kuntosalilla. Kävin nimittäin tänään ensimmäisen kerran.

Olin eräänlaisessa alkuohjauksessa, johon piti varata aika ja jossa ystävällinen herrasmies esitteli salin laitteita ja kirjoitti ylös minulle sopivan kuntoiluohjelman. Sanoin alkajaisiksi kyseiselle herrasmiehelle, että lähdettäisiin liikkeelle siitä, että en tiedä mitään; sainkin sitten hyvin perinpohjaista ohjausta ja paitsi listan liikkeistä, painoista ja määristä myös ylöskirjoitetut ohjeet eri laitteiden säätämiseen. Lopuksi kävin vielä itsekseni useimmat ohjelman liikkeet läpi, tosin hieman kokeilumielellä enkä mitenkään veren maku suussa.

Juoksumatto on melko hullun tuntuinen laite. Lämmittelyksi kävelin siinä kymmenen minuuttia ja koko ajan vempele tiedotti sykkeestäni, etenemisestäni ja poltetuista kilokaloreista. Perhananmoinen big brother. Yritin pitää katseeni seinällä olevassa televisiossa, mutta se oli likinäköiselle liian kaukana. Kävelee ja kävelee, mutta mihinkään ei pääse! Sisätiloissa, huonossa ja kuumassa ilmassa, yrittäen epätoivoisesti välttää katsekontaktia kenenkään fitness-pirun kanssa. Huvittava, joskin käytännöllinen yksityiskohta oli eräänlainen narun päässä oleva klipsi, joka kiinnitettiin paidanhelmaan - se pysäyttäisi laitteen, jos kaatuisin. Tällaisetkin detaljit ovat tuttuja kaikille vakiintuneille kuntosaliharrastajille, mutta minulle se oli uutta. Kannatti herätä tänäänkin.

Pessimisti kun ei pety, olin odottanut jotain pahempaa: oikeastaan olin odottanut, että en pitäisi hommasta lainkaan tai tuntisin itseni tyhmäksi, hukassa olevaksi ja/tai surkean heikoksi. Kokemus oli kuitenkin aika miellyttävä. Ymmärrän, mihin kuntosaliharjoittelun suosio (tai ainakin osa siitä) perustuu: on täysin selvää, mitä lihasryhmiä milloinkin harjoittaa ja niiden liikkeen tuntee selkeästi. Sitä tietää koko ajan, mitä tekee, ja tuntee saavansa jotain aikaan. Käytyäni ohjelman läpi tunsin koko ruhoni kihelmöivän, eikä se ollut paha tunne.

Silti, silti. Pari kertaa havahduin katsomaan ympärilleni ja silloin ajattelin, että ihminen on kyllä hyvin pitkälle vieraantunut alkuperäisestä metsästäjä-keräilijäelämästään, ja myös maanviljelykseen perustuvasta elämäntavasta, kun tarvitsee kuntosalien kaltaisia paikkoja. Laitteita, joissa kävellään ja pyöräillään tai koikkelehditaan käsillä ja jaloilla (crosstraineri?) pitkiäkin aikoja, eikä edetä mihinkään.

Joka tapauksessa: menen uudestaankin. Kai nyt menen, kun maksanutkin olen. No mukavaa siellä oli, oikeasti.

Muistin noudattaa tätä sääntöä.