Vakituinen teatteriseuralaiseni tytär 2 ja minä näimme eilen Työväenteatterin musikaalin Desirèe. Tytär on erinomaista teatteriseuraa, innostuu helposti ja kommentoi jälkeenpäin älykkäästi (jos nyt hieman saa omaansa kehua). Katsomo oli eilen hämmästyksemme vain kolmen neljäsosan verran täynnä. Missä ihmiset olivat? Eihän näytelmä ole mennyt kuin kolmisen viikkoa.
Tytär piti kovasti, minusta esitys oli hieman tyhjänpäiväinen. Värimaailma sattui silmiin äitelänmakeine pastellisävyineen ja monet repliikit kuulostivat teennäisiltä. Tuntui, että tämä versio on tehty kevyemmäksi ja pakkohuvittavammaksi kuin mitä tarina voisi olla, ja on ehkä joskus ollut. Toisaalta myönnän, että mielentilani ei sallinut minun heittäytyä kunnolla tarinaan; toisaalta näytelmästä kertoo ehkä jotain se, että se ei pysty tempaisemaan romantiikannälkäistä ja yleensä musikaaleja rakastavaa katsojaa täysin mukaansa.
Parasta oli pääosan Veeti Kallio. Ääni, karisma ja kohtaukset ilman paitaa. Sanoin jo illalla tytär 2:lle, että tulen näkemään Veetistä eroottista unta yöllä (tytär kommentoi tyypilliseen tapaansa "oooKEI äiti..."), ja niinhän kävikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti