Sunnuntain tähdenvälejä

Teininuorison netissä roikkuminen ja televisionkatselu pääsi lisääntymään huolestuttaviin määriin, joten teimme äkkipäätöksen lähteä jonnekin pyhäpäivän ratoksi. Ihan vain että saisimme jälkikasvun ulos huoneistaan. Ajoimme Iittalaan katsomaan naivistinäyttelyä. Koska olimme täysin noviiseja paikkakunnan suhteen, harhailimme aluksi hyvän aikaa, ennen kuin itse näyttely löytyi kaiken maailman lasikeskusten ja myymälöiden takaa (rivien välistä saa vapaasti lukea, että mielestäni opastus olisi voinut olla paikan päällä parempikin). Näyttely olikin sitten ihastuttava. Pääsylipun hinnalla sai totisesti nähdä runsaasti teoksia, niitä oli vieri vieressä huomattavasti tiheämmässä kuin olen aiemmin tottunut näyttelyissä näkemään. Eläinhahmoja - sammakkopyhimyksiä, thaimaannorppia, surumielisiä karhuja ja kirahveja sekä tietenkin kissoja ja suurisilmäisiä pöllöjä - sekä lihavansorttisia ihmisiä joka lähtöön, uimassa, pyöräilemässä, halkometsässä, pellon laidalla sekä lentämässä. Myös veistoksia; eräässä suosikeistani oli maanviljelijä kiskomassa tuskaisin ilmein maasta lähes itsensä kokoista porkkanaa, ja maan alla vastakkaiseen suuntaan veti jättihampainen myyrä.
Tykkäsin tosissani. Osaisinpa itse maalata, tai pikemminkin: keksisinpä itse vastaavanlaisia ideoita. Ostin mukaani pienen julisteen suosikkityöstäni, jossa on hartaannäköisten kettujen kulkue. Näyttelystä piti myös tytär 1, joka suuriäänisimmin aluksi sinne lähtemistä vastusti. Kysyimme häneltä paluumatkalla, oliko se nyt niin kamalaa. Hän vastasi:"No ei... Kun se oli tollanen, mä olin luullut että se olis ihan erilainen." Tytär 1 ei ole mikään virtuoosimainen sanankäyttäjä, mutta idea tuli toki selväksi.

***

Olin tytär 2:n seurana täkäläisellä uimarannalla. Vasta veteen kahlattuani huomasin, että rantaviivalla oli kymmenittäin jonkin eläimen paskakasoja (pardon my French), ja samaa tavaraa killui myös vedessä. Ranta oli kuitenkin täynnä ihmisiä - eivätkö tuotokset haitanneet ketään muita? Enpä mene tuolle rannalle enää. Olisin jälkeenpäin mieluusti kylvettänyt tytär 2:n desinfiointiaineessa ja/tai pessyt juuriharjalla, mutta hän antoi kovaäänistä palautetta.

***

Nykyään mietin taas, millaista olisi aloittaa jotkut asiat puhtaalta pöydältä. Muuttaa johonkin ihan toiseen kaupunkiin, etsiä uudet ympyrät ja olla ihan joku uusi. Paitsi että ketä tässä oikein huijaan, itseäni en pääsisi kuitenkaan karkuun vaikka seinät ja maisemat ympärillä olisivat toiset. Sama jokasuuntaantempoileva juntti olisin sielläkin.

***

Paikallinen kirkko soittelee kellojaan jotenkin yli-innokkaasti. Tunti sitten kilisi ja nyt kilisee taas vähän eri sävelmällä. Paikallisessa räkälässä, joka on lähempänä kuin kirkko, ölisee karaoke. Kammottavaa. Siskoni sanoi taannoin, että karaokessa perusidea  ja suurin viihdyttävyys on juuri siinä, ettei kukaan laula liian hyvin, ja että harjoittelu ei ole hyvä idea, vaan spontaanius on tärkeintä. Voihan näin olla, jos laulajat ovat omaa tuttua porukkaa (tai kuulijat ovat humalassa). Minä paheksun syvästi kaikkia noita nuotin vierestä kolme tahtia rytmistä jäljessä joikaavia örisijöitä. Kuulen karaoken käänteet kotiparvekkeellemme ja raihnainen sävelkorvani traumatisoituu.