Vino valo

Elokuun loppupuolen hyviä puolia: matonpesupaikalla saa aamuisin olla yksin. Ei tarvetta small talkiin mummojen kanssa. Kävin pesemässä varastossa notkuneita mattoja - en muista, olinko pessyt ne ennen varastoon laittamista, todennäköisesti olin, koska ne näyttivät niin puhtailta, mutta jotakinhan sitä pitää työttömän tehdä.

Aamun valo on jo vinompaa, aurinko paistaa alempaa. Olen haikea. Kesä loppuu näinä päivinä ja mistä sitä taas tietää, näkyykö seuraavaa. Lisäksi aurinko on taas niillä korkeuksilla, että paistaa suoraan olohuoneen ikkunaan ja paljastaa ikkunan likaisuuden (ja minun oli pakko pestä se uudelleen) sekä joka jumalan pölyhiukkasen mitä pinnoilla lepää.

***

Koiristahan minun piti. Nykyään ihmisillä on niin paljon ja niin rakkaita koiria, että pelottaa tuoda julki, ettei pidä koirista eikä halua niitä välittömään läheisyyteensä, jos sitä voi välttää. Toisaalta niinhän monet sanovat lapsistakin nykyään, eivätkä sitä pahemmin peittele. Mutta minä en tykkää koirista, aamen. Tai ehkä se, mikä eniten ärsyttää, on koiranomistajat. Esimerkki: Kaupungin uimarannoilla on selkeät kyltit, että koiria sinne ei saa viedä. Koiranomistajat tuntuvat kuitenkin kuvittelevan, että eihän se mitään haittaa, vaikka heidän haukkunsa siellä onkin, jos vain mennään sellaiseen aikaan kun rannalla ei ehkä ole muita. Monena aamuna aamu-uinnilla käydessäni olen nähnyt koiria uimassa ja käyskentelemässä suorastaan kieltokyltin vieressä. Ja päivälläkin. Vähän sama kuin jos tupakoitsija ihan piruuttaan polttaisi Tupakointi kielletty -kyltin vieressä.

Mattorannassa tänä aamuna nuoripari ulkoilutti piskejään kuivuvien mattojen seassa. Yritin vähän vilkuilla, nostavatko koirat jalkaansa telineitä vasten (ja mattoja). Eivät, mutta toinen niistä oli jo urinoimassa minun polkupyörääni, kun omistaja viime hetkellä sentään kutsui sen pois.