Tarvitsin silmille kaunista maisemaa ja mielelle paikkaa, jossa se saisi levätä kaikesta viimeaikaisesta ahdistuksesta, joten läksin pyörällä vanhaan tuttuun piilopaikkaani salmen rannalla. Polulle oli kaatunut puita ja istumapölkkyni oli kadonnut. Seisoin rantavedessä hetken, mutta eipä kannattanut jäädä. Koska ilma oli niin jumalattoman kaunis, salmen rannoilla kuhisi elämää: kanootteja kiljuvine melojineen, moottoriveneitä, jatkuvaa vesiskootterin pärinää. Ja yleensä tuossa paikassa saa kuunnella lähinnä lokkien kälätystä. Kivaahan se tietysti on, että ihmisillä on hauskaa kesäisenä päivänä, mutta pyöräilin sitten saman tien takaisin kotiin. Koko loppuillan ajattelin erämökkejä hiljaisten lampien rannoilla ja päiväkausien oleskelua hiljaisuudessa, sanomatta kenellekään mitään.
Paitsi että johan siitä sisäavaruus sekoaisi lopullisesti, jos siitä saisi kertoa vain hirsimökin seinille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti