Olin Varalan Flowparkissa, siis kiipeilemässä ja keikkumassa korkealla puissa erilaisten vaijereiden, köysien ja väkipyöräsysteemien avulla. Kaikkea ei mielestäni suinkaan pidä kokeilla, mutta tätä nyt tulin kokeilleeksi.
Päällimmäinen vaikutelmani: jos minulla onkin ollut joitakin illuusioita siitä, että olen kohtuullisen hyvässä fyysisessä kunnossa, niin ne illuusiot karisivat. Käsivoimani ovat olemattoman kehnot suhteessa ruumiinpainooni - toisin sanoen ahterini se taas painaa niin paljon, että itseni kannattelu käsillä ja jaloilla vaikkapa nyt puusta toiseen viritetyssä verkossa on hyvin, hyvin raskasta minulle.
Pelkäsin lähes koko ajan enemmän kuin nautin. No, itsensä ylittäminen tuntui toki hyvältä, mutta vaikka kiipeily onkin valjaiden ja turvavaijereiden ansiosta turvallista, se tuntuu silti ajoittain siltä kuin henki olisi kyseessä. Sitä yrittää tarrata kallionseinämään tai vaijerinlenkkiin niin että rystysten verenkierto lakkaa. Moni asia on tehtävä vastoin parempaa tietoaan: on vain hypättävä valjaiden varaan lavan reunalta puusta, vaikka alas katsominen saa silmissä vilisemään ja selkärangan jäätymään.
En epäillyt turvavaljaiden kestävyyttä. Uskoin, että ne pelastaisivat minut putoamiselta. Henki siis oli turvassa, mutta monessa paikassa oli silti mielestäni hyvät sanssit satuttaa itsensä vaikkapa nyt törmäämällä lavan reunaan pudottuaan valjaiden varaan. Mustelmia sainkin hienon kokoelman, ihan silkkaa kömpelyyttäni. Yhdeltä radalta jouduin kääntymään nolosti takaisin, koska en uskaltanut jatkaa ja hädin tuskin uskalsin ohjatusti yrittää palata edelliselle lavalle. Silkka kauhu vain iski. Sen kokemuksen jälkeen pysyttelin vain helpommissa radoissa ja jätin punaisen ja mustan käymättä kokonaan. Olivat niin paljon korkeammallakin. Matalammalla kulkevat radat olivat korkeanpaikanpelkoni suhteen vielä siedettävällä tasolla, korkeammat menivät heti kättelyssä yli sietokyvyn.
Parhaat palat? Liu'ut valjaiden varassa, ainakin ne, joissa pääsin sujuvasti määränpäähän. Ja se tunne, kun jalat vapisten sain kuljettua radan loppuun. Ja se, kun katsoin ja kannustin toveriani hänen taituroidessaan vaikeimmilla radoilla. Kova luu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti