Nimi paperissa

Nyt voin jo varovasti uskoa meneväni maanantaina töihin: olen allekirjoittanut työsopimuksen. Samalla tuli luovuttua taas yhdestä periaatteesta. Jossain vaiheessa kai viitisen vuotta sitten vannoin, että en koskaan menisi vuokratyöhön. Nyt olen työsuhteessa henkilöstövuokrausfirmaan. En muista, onko minulla enää yhtään periaatetta jäljellä, siis sellaista, jota en olisi joutunut rukkaamaan ja harkitsemaan. Jaa, ainakin se, että kokoomusta ei äänestetä. Siitä en ole sentään joustanut.

Jännittää. Mitä jos alkuaankin vaatimattomat kykyni ovat syksyn aikana hapertuneet ja haalistuneet, eikä kapasiteettini enää riitä työelämään? Eniten tosin pelkään, että kirjoitusnopeuteni on sittenkin käytännössä liian hidas ja teen liikaa virheitä.

***

Päivän hämmästyksen aiheutti Ylen juttu siitä, miten kasvissyöjien hampaat ovat vaarassa. Tutkimustulosta näytti olevan siitä, että enemmistöllä kasvissyöjistä on kiillevaurioita. Jutussa esitetään mahdollisia syitä ilmiölle: kasvisruoka on kevyttä, joten sitä tulee syötyä useammin; juureksia ja vastaavia pureksitaan niin, että hampaat kuluvat, ja ruoka-aineiden happamuus vahingoittaa kiillettä. Sorry vain, mutta kaksi ensimmäistä kuulostavat ainakin minusta hieman keksityiltä. Kunnollinen kasvisruoka ei ole erityisen "kevyttä", vaan siinä on proteiineja vähintäänkin tarpeeksi*. Hyvin laitettu ja koostettu kasvisruoka on taatusti ravitsevampaa kuin huonosti suunniteltu liharuoka. Ja sitä paitsi: suomalaiset seka- ja lihansyöjätkö sitten söisivät vain säännöllisinä ruoka-aikoina, eivätkä aterioiden välillä, vaikka sitten oletettavasti pysyisivätkin liharuoasta kylläisempinä? Siltähän ne ylipainotilastot tosiaan näyttävätkin... Ja tuo juuresten pureskelu? Syövätkö kasvissyöjät päivästä toiseen kovia, kypsentämättömiä juureksia niin paljon, että siitä voisi olla hampaille haittaa? Jotenkin en usko, että kasvissyöjäkään purisi päivittäin raakaa lanttua ja naurista, ja jos purisikin, niin ehkä ainakin osan aikaa raastettuna. 

Happamuudella nyt sentään voi olla jotain asian kanssa tekemistä.

Minähän en ole kasvissyöjä, vaikka sinne päin yrittäisinkin nojata. Pyrin vähentämään lihansyöntiäni pienin askelin, sillä se on mielestäni järkevää sekä yksilön että ympäristön kannalta. Haluan kuitenkin antaa jälkikasvulleni sellaisen syömisen mallin, että kaikkea tulisi syödä mahdollisuuksien mukaan. Sitä, mitä on järkevästi saatavilla, mikä ravitsee ja antaa virtaa, tai mitä milloinkin on tarjolla vaikkapa koulussa ja kylässä. Tai mihin on varaa. Lyhyesti ilmaistuna ajattelen ravinnosta suunnilleen kuin Michael Pollan opettaa: "Eat food. Not too much. Mostly plants."

*) Kasvisruoka ei tietenkään aina ole kunnollista, sen paremmin kuin sekaruokakaan. Aikanaan ollessani töissä keskiasteen oppilaitoksessa hämmästelin ruokalan usein toistuvaa kasvisvaihtoehtoa: porkkanoita ruskeassa kastikkeessa keitettyjen perunoiden kera.