Hankalan ihmisen kirjoihin pääsemiseksi ei aina tarvita paljoa. Joskus riittää, että on se, joka kysyy asiat toistenkin puolesta. Usein riittää ihan sekin, että kysyy selventäviä kysymyksiä niin kauan, että ymmärtää, ja pyytää selkeitä ja yksiselitteisiä ohjeita.
Kolmas viikko työpaikalla, edelleenkin työtä on vähän ja täysiä päiviä ei tehdä. Kun kävi selväksi, että tästäkään päivästä ei tule täyttä, esimiehen sijainen sanoi vastaukseksi kyselyymme, että älkää nyt ennen kahta lähtekö, kahden tai puoli kolmen aikaan. Ja jatkoi, että jos askaretta on jäljellä, niin saa olla pidempäänkin. Minusta tämä ohje oli rasittavan epämääräinen. Juuri olimme viime viikolla saaneet perille toiveemme varsinaiselle esimiehelle: pyysimme, että päivittäinen lopetusaika annettaisiin meille "ylhäältä päin", eikä sitä tarvitsisi itse pähkäillä. Jos me, suorittavan työn yksinkertaiset tekijät, käymme keskenämme miettimään, minkä verran töitä tänään sopii tehdä, on siinä sitten niin monta mieltä kuin miestäkin (ja naista).
Mielestäni siis esimiehen, ja esimiehen tehtäviä hoitavan, olisi järkevintä ja helpointa vain rohjeta tehdä asiasta päätös per päivä. Esimerkiksi että tänään lopetetaan klo 14. Tai että tänään teette sen verran töitä että työajanseurannassa on 6 tuntia ja sitten kotiin. Jälkimmäinen vaihtoehtokin olisi minusta suotava, sikäli kun ei haluta lyödä lukkoon kaikille samaa työhöntuloaikaa.
Puhuin aiheesta joidenkin työkavereiden kanssa ja ymmärsin monen olevan samaa mieltä. Minähän se sitten tilanteen tullen päädyin suuni avaamaan ja pyytämään, että ohje olisi selkeä. Ja jälleen kerran näin selvästi esimiehen (sijaisen) kasvoista ja eleistä, että ei olisi pitänyt moista pyytää. Ja kuulemma "ei sitä voi etukäteen tietää minkä verran minäkin päivänä työtä on". No, enhän minä sitä ajanutkaan takaa! Sanoin selkeästi, että toivoimme vain jokaisena päivänä erikseen selkeää tuntimäärää siinä vaiheessa, kun päivän työsatsi on käynyt selville.
Minulle käy usein näin. Mielestäni yritän aina esittää asiani asiallisesti, hymyssä suin tai ainakin positiivisen näköisenä. Toki minulla on tapana jatkaa, kunnes saan vastauksen, siis omasta mielestäni tunnen asian selvinneen. Taidan siis olla perusasetuksiltani sellainen tyyppi, jota pidetään vastarannankiiskenä vaikka se ei ole edes tarkoitus. Hohhoijaa. Minä, joka olen arka ja kiltti kuin kissanpentu.
Onhan tietysti totta, että suhtaudun ohjeisiin ja sääntöihin niin kuin opettajilla on tapana: yksinkertainen ja yksiselitteinen ohje on minusta ehdoton tilanteisiin, jossa kyse ei ole luovasta työstä ja uuden innovoimisesta. Ja myöskin: ohjeen antajan olisi hyvä varmistaa, että kaikki ymmärsivät ohjeen samalla tavalla. Nytkin tässä työaikatilanteessa tulee varmasti käymään niin, että kiltit ja tunnolliset lähtevät silloin kun on ehdotettu/mainittu/epämääräisesti ohimennen sanottu, ja loput tekevät täysiä päiviä säästelemättä työtä muille. Ellei nyt sitten tapahdu käänteentekeviä ja työmäärä lisäänny räjähdysmäisesti heti huomenna. Tai (vielä epätodennäköisemmin): ellei esimiehen sijainen ymmärrä mitä tarkoitin ja tarkoitimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti