Nukuin katkonaisesti ja mitä moninaisimpia unia nähden. Yhdessä unessa olin jonkun vanhemman japanilaisen miehen kotona viettämässä viikonloppua. Hän yritti kovasti saada minua sänkyynsä, ja kun kieltäydyin, hän ihmetteli, että mitä sitten kuvittelin meidän tekevän koko viikonlopun. Näin ylipuhuttuna suostuin sitten uniukkelin tuumaan. Seuraavassa hetkessä olinkin ostamassa lippua venäläiseen junaan. Paikkalippua en saanut, ja kun lähdin laiturille, havaitsin, että junan vaunut oli tehty aukileikatuista isoista pahvilaatikoista. Istuin coolisti pahvilaatikossa olevalle istuimelle ja matka alkoi. Näistä unista saanen kiittää alkuviikosta lukemiani kirjoja, Haruki Murakamin 1Q84 sekä Taisto Huuskosen Laps Suomen. Ensin mainittu tapahtuu Japanissa, jälkimmäinen kertoo Neuvostoliittoon loikanneen kirjoittajansa tarinan.
Perhanan vaikeaa on näinä pimeinä aamuina vääntää ahterinsa ovesta ulos ja autoon ja autosta pukuhuoneeseen ja pukuhuoneesta sorvin ääreen. Kaukolämpökin oli sopivasti poikki ja aamupesu piti tehdä kylmällä vedellä. Korjasin kappaleita, joista oli reklamoitu jo kahdesti, turhauttavaa. Paradoksaalista kyllä pidän siitä että työ on usein vaihtelevaa enkä joudu monta päivää peräkkäin tekemään tarkalleen samaa, mutta silti ärsyynnyn, kun vaihtelu on liian äkillistä, enkä saa tehdä yhtä hommaa loppuun, kun jo tempaistaan tekemään jotain muka kiireellisempää. Useampi tuollainen keskeytys peräjälkeen saa minut äreäksi kuin karhu enkä ajattele kovin kauniita esimieheni organisointitaidoista. No, yhden pitkään taka-alalla roikkuneen työn sain sentään päätökseen.
Iltapäivällä kellon viisarit liikkuivat noin puolta hitaammin kuin tavallisesti. En saanut yhtä konetta millään tekemään sitä, mitä siltä halusin, joten vaihdoin toiselle. Kuulin, että eräs työkaveri ei enää tämän viikon jälkeen tule töihin, ja aloin heti pelätä, että perin häneltä yhden vaikean työn, jota en ehdi enää tällä viikolla oppia. Sitten aivot lakkasivat toimimasta, joten tuijottelin puolisen tuntia kojelautaa ja sitten läksin kotiin. Kellokortti jäi sentään kaksi minuuttia plussalle.
Vaihdoin maanantaina puhtaat työvaatteet, kuten yleensä, ja jo samana päivänä ne olivat jo taas likaisemmat kuin kenelläkään muulla. Joku sitä kommentoikin, että "sää olet näköjään tehnyt tisseilläsi töitä", sillä paitani näyttää vähän siltä, kuin rinnan yli olisi ajanut autonrengas. Paita likaantui, kun kurkottelin kaksin kerroin taipuneena iljettävää öljyistä sotkua koneen pohjalta.
Meneväthän ne päivät näinkin, ja elanto tulee tienattua. Silti aika lailla ajatuksissa tuppaa kiertämään epämääräinen ajatus siitä, että jossain muualla on enemmän Elämää. Harhaa kai sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti