Pelaa vai pelkää?

Vaikkei ajatus ole mitenkään originaali, niin tätä ajattelin tänään: maailma on täynnä masentavia pelejä ja säännöstöjä.

Työpaikan saamiseksi täytyy olla valmis pelaamaan työnhakupeliä. CV:n pitää olla tietynlainen. Haastatteluun täytyy valmistautua, ettei sanoisi, mitä oikeasti ajattelee, vaan sen, mitä haastattelijat haluavat kuulla. Itseään pitää kehua, vaikkei siihen olisi yhtään valmis; pitää osata korostaa taitojaan ja peittää heikkoutensa. Kädenpuristuksenkin pitää olla tietynlainen. Pitää olla sopivasti ajoissa, ei liian ajoissa, ettei vaikuttaisi epätoivoiselta tai muuten omituiselta. Pitää pukeutua juuri oikealla tavalla. Jos tässä pelissä onnistuu, saattaa saada työpaikan. Ehkä. Mutta jos on pelannut "oikeilla" säännöillä, on saattanut päätyä itselleen aivan väärään paikkaan, sillä sääntöjä noudattaakseen on ollut ehkä pakko kätkeä todellinen itsensä. Jos oikeasti ei olekaan "hyvä tyyppi", sosiaalinen, verkostoituva, idearikas, vaikka on päätynyt itsestään sellaisen kuvan antamaan. Siinähän sitä sitten ollaan.

Joskus naistenlehdiksi kutsutuissa julkaisuissa on parisuhdeaiheisia artikkeleita, joissa keskeinen sisältö on periaatteessa "näin saat puolisosi/poikaystäväsi/hoitosi tekemään asian X". Oveluutta, hienovaraisia keinoja, ehtojen asettamista, Naisellisten Keinojen käyttöä. Perhana sentään. Pelejä läheisessä ihmissuhteessakin. Helpoin ratkaisu on kuitenkin ottaa asia puheeksi ihan tavallisesti: Kulta, haluaisin mennä viikonloppumatkalle hääpäivänämme. Rakkaani, olen ajatellut, että voisimme harrastaa seksiä muulloinkin kuin perjantaisin, mitä olet mieltä? Elämänkumppanini, miten suhtautuisit siihen, että suhteemme olisi avoimempi ja kummallakin olisi lupa lähteä satunnaisesti baari-illan jälkeen jonkun toisen matkaan? Lasteni äiti/isä, voisimmeko alkaa käydä kaupassa vuorotellen? Ihmisillä on puhekyky sen takia, että sitä käytettäisiin. Se helpottaa elämää kummasti. On ihan turha ajatella, että pitkäaikainenkaan kumppanisi lukisi ajatuksesi (tai sinä hänen). Tarpeet ja halutkin muuttuvat vuosien saatossa. Olen vakaasti sitä mieltä, että asiat pitää ottaa puheeksi, jos jotain haluaa muuttaa, parantaa tai vain selkiyttää omia mielipiteitään. Ei mitään pelien pelaamista, vihjailevia katseita, raskaita hiljaisuuksia eikä paljonpuhuvasti kolahtavia ovia.

Tietenkin maailmassa tulee useinkin eteen tilanteita,  joissa täytyy sanoa yhtä, vaikka tarkoittaa toista. Sitähän sosiaaliset taidot osittain ovat. Aina ei voi möläyttää kuulosalle kaikkea, mitä mielessä liikkuu (tämä olkoon opiksi minulle, joka olen legendaarinen hölösuu). Toivoisin kuitenkin, että tärkeissä asioissa voisi luovia ilman pelien pelaamista. Että työpaikan voisi saada omilla ominaisuuksillaan, eikä lainatuilla, ja että tärkeissä ihmissuhteissaan voisi puhua totta, olla oma itsensä, paljastaa heikkoutensa ja tulla hyväksytyksi siitä huolimatta, tai juuri siksi.