Siitä, mitä ajattelin tänään, voin kirjoittaa vain oman kokemukseni pohjalta, niin kuin useimpien yksilön pieneen elämään liittyvien asioiden suhteen kai on, ellei satu olemaan taitava ajattelija ja kirjoittaja. Mitään yleispätevää ei siis ole mielessäni.
Alan olla jo siinä mielessä vanha, että asioista innostuminen on vaikeaa. Uusia asioita tulee tielle, mutta reaktioni on useimmiten vain "ihan kiva" -tyyppinen, jos sitäkään. Koska olen perusasetuksiltani melko muutosvastarintainen, tavallisin reaktioni taitaa olla "ei herranjumala", mutta kyllä joskus sentään suhtaudun myönteisestikin. Innostua en enää jotenkin osaa. Milloinkohan viimeksi sytyin jostain asiasta niin, että se olisi jotenkin sykähdyttänyt ja kantanut? No, seitsemisen vuotta sitten innostuin joksikin aikaa neulomisesta, mutta sekin laimeni aika nopeasti. Pienessäkään mittakaavassa en ole kovin intohimoinen. Nykyään tuntuu, että en löydä edes sellaisia romaaneja, jotka tuntuisivat jotenkin elämää suuremmilta. Elokuvia nyt en ainakaan. TV:tä en juurikaan viitsi katsoa, paitsi Downton Abbeyta ja Siltaa (joka sekin loppuu huomenna).
Ollapa jälleen mieleltään nuori! Muistan, kuinka neljätoistavuotiaana tulin kaupungista elokuvista katsomasta pätkää nimeltä The Abyss, ja selostin hirveällä höngällä sen juonta äidille. Äiti sanoi leikillään, että ei tiedä, voiko minua enää elokuviin päästääkään, kun olen sen jälkeen aina henkeä täynnä kuin kaljatynnyri. Tuolloin tosiaan kävin paljon elokuvissa ja tuntuu, että intouduin monista leffoista pitkäksi aikaa, olin kuin kuumeinen tai vähän rakastunut. Samoin kävi monien tuolloin ensi kertaa lukemieni hyvien kirjojen kanssa, muistan niistäkin samankaltaisen rakastumiskokemuksen; saatoin elää kirjan maailmassa pitkään, pyöräillä koulustakin kotiin suunnilleen mitään näkemättä ja kuulematta (sielläpäin ei onneksi ollut paljon liikennettä).
En varmaan osaisi enää ihmisiinkään rakastua sillä lailla hullaantumalla; en tosin tiedä, olenko teininäkään ollut siihen kovin taipuvainen. Olen kyyninen ja ajattelen asioiden eri puolia, hyviä, huonoja ja vaivalloisia puolia, liikaa innostuakseni mistään oikein kunnolla. Lämpimät tunteeni ovat sellaisia leivinuunin tapaisia, työläästi lämpiäviä mutta pitkäkestoisia, mitä nyt välillä saattaa hieman sauhuta.
Tänään minulla oli paljon aikaa olla vain omassa seurassani ilman velvoitteita, sehän se tällaisia mietteitä kirvoitti. Tuntuu, että pitäisi olla jotain, johon suhtautuisin intohimoisesti - silloin tuntisi elävänsä elämäänsä aktiivisella otteella. Noh, näkkyypähän. Neljänkympinkriisi se kai taas tässä puhuu. Olin kuitenkin onnellinen omassa seurassani enkä kaivannut muualle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti