Kesän kirkas huomen

Kauniit ja onnelliset päivät alkavat usein sillä, että herään rauhassa omia aikojani nukuttuani suhteellisen hyvin. Jos hyvin sattuu, havahtumisen syynä on se, että varpaani osuvat kääntyessäni sen henkilön jalkoihin, jonka vieressä mieluiten nukun. Puolisoonsa saattaa välillä leipääntyä, mutta erossa olemisen jälkeen sitä taas muistaa, miten hyvä hänen kanssaan on nukkua samassa sängyssä.

Ostin itselleni kukkakimpun, koska keittiön pöytä suorastaan kaipasi jotain vaaleanpuna-valkoista hömppää.

 

 

Kaupunkini on mainio kaupunki asua, muun muassa siksi, että pyörämatkan päässä on paljon paikkoja, joihin mennä olemaan rauhassa omine ajatuksineen. Sileät rantakalliot tuntuvat kerrassaan ihastuttavilta paljaan jalan alla. Kallioon oli kaiverrettu nimi "Edvard" vanhanaikaisella käsialalla, ja pohdiskelin puolihuolimattomasti sitä, kuka Edvard on ollut ja milloin (ja millä keinoin) hän on jykertänyt nimensä kiveen vesirajan tuntumaan.
Minun on muuten varmaan lopullisesti käännettävä takkini liikunnan suhteen: vauhdikas pyöräily kesäaamuisin tuottaa todellista elämisen riemua. Syreenit kukkivat hurjimmillaan ja niiden tuoksu tulvii aaltoina vastaan alamäessä.

Huomenna hikoilen taas töissä, lomaan on vielä aikaa. Mutta vaikka koko loppukesä olisi kurja, minulla on ollut ainakin tämä päivä, jota ajatella marraskuun synkkyydessä. Eikä päivä ole vielä edes lopussa.