Liikunta. Kuntoilu. Urheilu. Niistä ilmeisesti kuuluisi pitää. Minulla on ollut vuosikausia hieman vänkelä olo liikunnan suhteen, koska en ole koskaan aikuisiälläni siitä suuremmin nauttinut. Olen tuntenut syyllisyyttä siitä, että kropan rasittamiseen kuulemma kiinteästi liittyvä hyvänolontunne on ollut minulle täysin vieras asia. Vaan minkäs sille voi. Vähän samalla tavalla voisi yleinen mielipide vaatia, että kaikkien on nautittava kirjojen lukemisesta tai sukkien kutomisesta.
Keski-iän kolkuttaessa ovella olen alkanut harrastaa jonkinlaista liikuntaa terveyssyistä ja velvollisuudentunnosta. Lenkkeilyä lähinnä, sillä sitä voi tehdä heti kotiovelta alkaen. Olen kävellyt reippaasti, hampaat irvessä, harmaita ja roskaisia lähiökatuja. Syrjäisemmillä kaduilla olen ihaillut kateudensekaisesti omakotitaloja ja pihoja. Olen kuunnellut äänikirjoja ja radiota lenkkeillessäni, jotten ikävystyisi. Toisinaan ajatus on sentään lentänyt niin, että kilometrit ovat karttuneet huomaamatta, mutta melko usein ainoa mielihyvä, jonka olen liikkumisesta saanut, on liittynyt lenkinjälkeiseen ajatukseen "kävin tänään lenkillä, joten huomenna ei tarvitse, eikä ehkä ylihuomennakaan". Juokseminen on useimmiten tuntunut pahalta, jotenkin raskaalta.
Tämän vuoden tammikuussa hölmähdin ja ostin sukset. Olin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hiihtänyt viimeksi lukioikäisenä. Pessimistinä ajattelin tietysti, että siinäpä menivät taas rahat kankkulan kaivoon koska hiihtäminen on kuitenkin ihan kamalaa. Vaan ei. Ihme kyllä hiihdin koko talven useita kertoja viikossa suorastaan mielelläni. Se tuntui hyvältä, liike ja ulkoilma! Merkillistä.
Talven viimeiseksi hiihtokerraksi jäi aprillipäivän parituntinen hidas lenkki jäällä. Hyveellisesti ajattelin, että täytyy keksiä lumettomalle ajalle jotain houkutinta, jotta liikuntaa tulisi jatkettua, sillä täytyy myöntää, että sen terveysvaikutukset ovat tuntuvat näinkin vähässä ajassa. Siispä lenkkeilemään taas, vähän pitkin hampain. Mutta: nyt kulkee myös juoksu! Ei pitkiä matkoja, mutta silti. Juokseminen ei tunnu pahalta. Mikä on muuttunut? Ilmeisesti olen vihdoinkin onnistunut kasvattamaan kuntoani mieleisellä lajilla, hiihdolla, sen verran, että muukin sujuu.
Herran tähden, pitääkö tässä ihan takkinsa kääntää tämän(kin) asian suhteen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti