keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Lomasta

Ennakkovaroitus lukijalle: olen räyhännyt tästä samasta asiasta monet kerrat aikaisemminkin, eikä tässäkään postauksessa aiheesta varmaan mitään uutta ole, niin että ei välttämättä kannata syventyä sen kummemmin.


Ilta-Sanomista iski silmääni Suvi Kerttulan teksti palkallisesta lomasta. Siitä, kuinka työelämässä ei opiskelusta, pyristelystä ja ahkeruudesta huolimatta pääse sellaiseen asemaan, että saisi kesälomaa. Tuttua. Minulla oli ensimmäinen "oikea kesälomani" 37-vuotiaana, kun olin ollut konepajalla töissä puolitoista vuotta. Ensimmäisenä kesänäni siellä ei lomaa vielä ollut. Tunne oli mahtava, mutta toisaalta ajattelin, että useimmat ikäiseni olivat viettäneet jo yli vuosikymmenen kesälomiaan turvallisin mielin ja luottaen siihen, että toimeentulo jatkuu loman jälkeenkin.

Yksi asia, josta en vieläkään ole ihan päässyt yli vaan se harmittaa aina kun mieleen sattuu palaamaan: kun olin vuosia opettajan töissä, ihan siis pätevänä ja sopivana, mutta enimmäkseen äitiyslomien ja hoitovapaiden sijaisena, en kertaakaan saanut kesäajalta palkkaa. Opettajilla kun ajatellaan kesäajalla maksettavan palkan kertyvän talven aikana tehtävästä työstä, se on siis ikään kuin jyvitetty tasaisemmin vuoden varrelle. Tein useamman kerran täyden lukuvuoden sijaisuuden, kertaalleen niinkin, että jatkoin syksyllä samassa paikassa, mutta vakituinen viranhaltija palasi aina kesäloman (tai opetustauon, niin kuin sanotaan) ajaksi "töihin". Olen edelleen sitä mieltä, että vakituinen tyyppi sai tällöin minun tienaamani palkan. Minä menin kiltisti kortistoon kesäksi. Kerran oli jopa sellainen tapaus, että minun työsuhteeni päättyi toukokuun loppuun ja viranhaltija tuli kesäksi hallitsemaan virkaansa, mutta MINUN piti valmistella kesäkuussa pidettävä uusintakoe häntä varten. Kas kun ei vielä vaadittu, että olisin sen korjannutkin ja tulokset kirjannut. 

Veri vähän kuohahtaa korvissani taas, kun tuota muistelin. Ehkä en siis muistele enää, vaan palaan tuohon Iltiksen juttuun. Sen kommenttiosio on taas juuri sellainen, kuin nettiartikkelien kommenttiosiot yleensäkin. Useampi siellä kummastelee, että ihmisessähän täytyy olla jotain vikaa tai hän on elänyt elämänsä jotenkin väärin, kun ei vielä nelikymppisenä ole kyennyt luomaan työmarkkinoilla vakiintunutta asemaa kesälomineen. Moni keuhkoaa, että ei suurilla ikäluokilla ole helppoa ollut vaan heidän selkänahastaan on kiskottu se ja se etuus. Oma käsitykseni on kuitenkin se, että suurilla ikäluokilla oli yhdessä mielessä helpompaa: töitä löytyi ilman koulutustakin, mutta myös koulutus kannatti. Jos olisin syntynyt äitini ikäpolveen, en usko, että ansioluetteloni olisi neljänkymmenen iässä sisältänyt vain/lähinnä pätkätyösuhteita. Itse asiassa en usko, että olisin edes tarvinnut ansioluetteloa! Minullahan olisi ollut turvallinen työsuhde kunnallisella puolella kansankynttilänä, ja olisin nyt jo jäänyt siitä eläkkeelle.

Te, joilla on vakituinen työ, sen edut, työterveyshuolto, ikälisät ja täydet lomat, kyllä minä ymmärrän, että teillä on kiusaus ajatella niissä ihmisissä olevan jotain vikaa, joilla ei ole samoin. Me nimittäin ajattelemme itsekin niin, aina välillä. Yritän kuitenkin päättäväisesti ohjata omia ajatuksiani enemmän sille raiteelle, että elämä ei ole shakkia, ei kiinni pelkästään taidosta ja suunnittelusta, vaan sattumalla ja onnellakin on osansa. Jos kaikki menee hyvin, onhan se ihanaa ajatella, että se johtuu vain ja ainoastaan omista päätöksistä ja ominaisuuksista; siitä, että on tehnyt oikein. Maailma on kuitenkin väärällään ihmisiä, jotka ovat tehneet vähintään yhtä oikein, eivätkä siltikään pääse samalle viivalle. Niin. 

***

Lisäys: Luin Iltiksen kommenttiosiota vielä uudestaan, ja tuli mieleeni, että loma ja joutoaika ovat kaksi eri asiaa. Jos on palkallisella lomalla, yleensä tietää, että on työpaikka, johon palata loman jälkeenkin. Voi olla rauhallisin mielin. Jos on työtön tai muuten joutilas ilman elantoa, onhan se eri juttu. Silloin saattaa tuntea syyllisyyttä jo siitäkin, että nauttii hetkellisesti joutenolosta - pitäisi nimittäin olla koko ajan markkinoimassa itseään, hiomassa hakemuksiaan ja nostamassa markkina-arvoaan. Jos päättää pitää taukoa pätkätyösuhteiden välissä, täytyy olla aika hiton varma omasta itsestään ja työllistymis-statuksestaan. Harva uskaltaa. No, pätkätyöläisille taukoa tuntuu tulevan väkisinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti