Kerro itsestäsi

Bussissa istuessani tuli yhtäkkiä mieleen, että kun minulle työhaastattelussa tai vastaavassa sanotaan "kerro itsestäsi", niin aloitan yleensä aina samalla tavalla: "Olen xx-vuotias kahden lapsen äiti..." ja jatkan siitä koulutus- ja työhistoriaan. Tätä samaa tylsää kaavaa tunnun muutenkin toistavan, jos minun halutaan kertovan kuka olen. Pitäisi keksiä vaihtoehtoja! Mitä sellaista voisin itsestäni tuollaisessa tilanteessa kertoa, joka määrittäisi minua paremmin kuin ikä ja äitiys?

• "Olen introvertti ja viihdyn erittäin hyvin yksinäni, mutta introverttiys ei tarkoita epäsosiaalisuutta. Olen pääsääntöisesti ihmisten mielestä ihan mukava työtoveri ja osaan puhua lähes kenelle tahansa lähes mistä tahansa".  -Totta, vaikka kuulostaa leuhkalta.
• "Suhtaudun aikatauluihin varsin jyrkästi. Olen aina valmis ja/tai paikalla mieluummin etuajassa kuin minuuttiakaan myöhässä. Kerran alakoulussa myöhästyin koulusta aamulla tahallani, jotta saisin tietää, miltä se tuntuu; sen jälkeen en muista koskaan myöhästyneeni mistään tärkeästä edes vahingossa." - Onko tällainen neuroottisuus kenenkään muun kuin minun mielestäni hyvä ominaisuus? 
• "Katson elämää kielellisestä näkökulmasta. Asiat eivät tunnu minusta tosilta, ennen kuin ne on puettu sanoiksi. Minulla on voimakas sisäinen monologi ja selvittelen asioita päänsisäisellä puheella." -Kuulostaa vähän siltä, että "äänet käskee".

No, mikään noista nyt ei sopine ihan aloitukseksi, kun käsketään kertoa itsestäni. Jotain yleisluontoisempaa?
  

• "Olen henkilö, joka pyrkii pikemminkin toimimaan harkitusti ja rauhallisesti kuin olemaan impulsiivinen ja reagoimaan tunteella, vaikka se ei ole aina helppoa."

Ja hymiö perään.

Londinium

Olen palannut Lontoosta. Lista huomionarvoisia (tai sitten ei) asioita matkalta:

• Metrolla ajeleminen on vieläkin mielestäni vähän jännittävää ja hauskaa. Ensin ollaan maanalaisissa tunneleissa vaikka kuinka pitkään, seurataan opasteita labyrintissa ja tunnetaan mystinen metrotuuli hiuksissa, ja sitten noustaan maan pinnalle taas ihan uudessa paikassa.
• Kielitaitoni ei ole erityisemmin rapistunut, vaikka olen sitä pelännyt; kykenen edelleen puhumaan englantia miettimättä ja sujuvasti ja reagoimaan tilanteissa nopeasti ja oikein. Muistan myös ison osan siitä, miten englanniksi käyttäydytään.
• Lontoon perusnähtävyydet näyttävät huomattavan mukavilta ja hienoilta, kun sää on kaunis. Parempia kuin kuvissa.
• Sattumalta voi löytää kaikenlaista. Poikkesimme ohikulkiessamme hautausmaalle, joka olikin sitten Brompton Cemetery, ilmeisen vanha ja arvovaltainen kalmisto. Löysin sieltä Emmeline Pankhurstin muistomerkin. Hautakivissä oli paljon tarinaa niiden alla lepäävistä, vähintäänkin nyt se, minkä ikäisenä he kuolivat ja kenen ja kuinka mones lapsi he olivat. Joistakin mainittiin kuolinsyy, esimerkiksi keuhkotauti; joissakin tapauksissa hautakivessä mainittiin vain, että henkilö oli kyseisenä päivämääränä vaipunut uneen (NN fell asleep 10 June, 1881). No, suomeksikin puhutaan tietysti poisnukkumisesta, mutta ilmaisu on silti karmiva.

John Philip Edwinillä oli lyhyt, mutta kenties mielenkiintoinen elämä

• Pienen italialaisen ravintolan vessassa istuin juuri valtaistuimella housut nilkoissa, kun havaitsin jalkani vieressä järkyttävän suuren torakan. En kyennyt estämään pientä kiljaisuntapaista ääntä. En suinkaan ole ötökkäkammoinen, mutta torakat koettelevat sietokykyäni: ahtaassa vessakopissa minun oli rajusti hillittävä itseäni, että olisin saanut asioinnin suoritettua loppuun enkä ryysännyt kopista ulos housut puolitangossa.
• National Portrait Gallery on ihana paikka. Koska kaikki teokset esittävät henkilöitä, jotka joskus ovat olleet olemassa, heitä tulee pohtineeksi aivan eri tavalla. Että miksi heidät on maalattu juuri niin kuin on. Yhdenkin tyypin vieressä pöydällä oli runokirjan päällä istuva apina.
• Auringon ei tarvitse kuin vähän pilkahtaa pilvien takaa ja lämpötilan olla noin 16 astetta, kun britit jo pukeutuvat narutoppeihin ja kesämekkoihin ja minä poltan nenäni punaiseksi. Samaan aikaan japanilaiset turistit pitävät visusti kiinni tuulitakeistaan ja sydvestin tapaisista lakeista.
• Näimme monenlaisia teemakauppoja, kai niitä siksi voisi sanoa, esimerkiksi M&M -karkkeja ja niihin liittyvää krääsää myyvän nelikerroksisen puodin. Minulle tulee tällaisista kaupoista jotenkin erityisen paha ja syyllinen olo.
• Pelkäsin lentokoneessa, mutta en liikaa. Juotuani lasillisen valkoviiniä kaikki alkoi tuntua herttaisen yhdentekevältä. Kenties alkoholi sittenkin on ratkaisu?

 

Näkymiä joen varrelta; kuvassa myös allekirjoittaneen sekä tytär 1:n tukkapehkot.

Oijoi

Pakkaaminen on aina minusta hermojaraastavaa, vaikka sen tekisikin kirjoittamalla tarkat listat mitä mihinkin pakaasiin tulee. Koska matkustan lentäen harvoin (edellisestä kerrasta viisi vuotta), piti juuri erikseen tarkistaa sekin, saako käsimatkatavaran lisäksi ottaa käsilaukun. Saa.

En tykkää lentämisestä. En en en. Mutta yritän urheasti tälläkin kertaa olla rauhallinen. Hoen itselleni, että en hitto soikoon kykene mitenkään maagisesti estämään yhtään mitään itsestäni riippumattomia tapahtumia sillä, että murehdin niitä etukäteen ja pyrin ajattelemaan, mikä kaikki voi mennä pieleen. Tämän asian suhteen minulla on vähän liian hyvä mielikuvitus.

Joka tapauksessa on kivaa lähteä. Vähän seikkailua.