Allikoissa ja ojissa

Sisko ja siskontyttö kävivät kylässä ja heidän kanssaan suoritimme muutamia Tampere-turistijuttuja. Pyynikin näkötornilla siskontyttö laukkasi portaat ylös sellaista vauhtia, että hätäinen Sylvi-täti tarrasi mekon kauluksesta kiinni. Tornin huipulla sisko otti tytön syliin, jotta tämä näkisi kaiteen yli, ja hätäinen Sylvi-täti pyysi ja aneli heitä tulemaan edes hieman kauemmas reunasta. Se on aika matala se kivinen reuna, nimittäin. 

Siskontyttö osaa lukea jo varsin hyvin ja oli mitä ilmeisimmin lukenut lintukirjaa, sillä Hämeenkadun pulu sai hänet huudahtamaan: "Katsokaa, kesykyyhky". Autossa hän pohti liejukanan nimeä. Että miksi niin ikävä sana kuin lieju on päässyt nimeen.

***

Olen kuljeskellut metsissä etsien puolihuolimattomasti joko marjoja tai sieniä, kumpia nyt sattuu löytymään. Mustikoita löytyi sunnuntaina. Sillä reissulla päässäni syntyi taas pätkä huonoa arkiloruilua:

Minä kuljen kangasmetsässä saappaat mättäissä rouskuen

en ketään näe ja kuulen vain äänet Porintien autojen.

Katson näkyykö missään sieniä, riivin mustikat varvusta

ja olen onneton ihan vähän, aivan pikkuisen surkea.

Joinakin aikoina tietynasteinen suru/huoli/ajatusprosessi ei lakkaa kokonaan tuntumasta, vaikka olisikin jotain mukavaa tekemistä ja vaikka asiat periaatteessa olisivat hyvin. 

***

Hammasongelmien sekä polvi- ja lonkkakivun takia astangajoogasta piti pitää kahden viikon tauko. Kieltämättä tauko tuntuu aika lailla kropassa nyt, kun tänään taas harjoittelin. Pitkästä aikaa kävi niinkin, että oli pakko kahdesti laskea polvet välillä maahan alaspäinkatsovassa koirassa, kun jalat eivät vain jaksaneet. Punnerrukseni ovat taas kurjistuneet ja ahteri painaa. Mutta muistin taas, miksi siellä käyn. Vaikka olin kankea, tasapaino horjui kaiken aikaa, eivätkä jalkani kyllä ikipäivänä väänny lootusasentoon, niin rento ja elävä olo siitä tulee.

Nykyaika

Olen jo jonkin aikaa elätellyt ideaa, että ilmoittautuisin eräälle avoimen ammattikorkeakoulun verkko-opintokurssille. Kestäisi pari kuukautta ja siitä saisi perustiedot asiasta, josta en ennestään tiedä mitään, mutta joka olisi suureksi hyödyksi sellaisissa työpaikoissa, joita olen viime aikoina haeskellut ja avaisi mahdollisuuksia monipuolisempaan hakuun. Ainakin uskoisin kurssin jälkeen tietäväni, haluanko ja kannattaako minun opiskella alaa laajemminkin.

Kurssin laajuus olisi kolme opintopistettä, luullakseni korkeintaan 2 ov (en osaa ajatella opintopisteitä ja hädin tuskin enää opintoviikkojakaan). Oletin, että tällainen opiskelu on verrattavissa vaikkapa kielen tunneilla käymiseen kansalaisopistossa. Vaan ei. Lainkuuliaisena kansalaisena olin yhteydessä työvoimatoimistoon, anteeksi, TE-keskukseen ja kysyin, miten tällaisista opinnoista pitää ilmoittaa.

Vastaus oli äkkiseltään mykistävä. Minun pitäisi ensin hakeutua opintoihin ja tulla niihin hyväksytyksi (ja oletettavasti myös maksaa maksu). Sitten minun pitäisi olla yhteydessä työvoimatoimistoon ja ilmoittaa sinne mitä aion opiskella, missä ja miksi. Sitten työvoimatoimisto lähettäisi minulle selvityspyynnön opinnoista. Sen jälkeen jokin aiheeseen liittyvä lautakunta tai muu elin käsittelisi asiani, siis sen, onko minulla oikeus opiskella verkko-opintoja muutaman opintopisteen verran hajautettuna kahden ja puolen kuukauden ajalle ja saada samaan aikaan työttömyysturvaa. Sokerina pohjalla: tällaisten asioiden käsittelyajat ovat kuulemma 30 vuorokautta. Oletan, että vähintään. Käsittelyajan työttömyysturvani olisi luonnollisesti katkolla.

Voi herranjumala, anteeksi nyt siunailuni, mutta silti. Välittömästi tuli mieleen vain se, että kolmen (3) opintopisteen kokoinen kurssi, jolta ei varsinaisesti saa kuin perustuntuman aiheeseen eikä todellakaan pätevyyttä mihinkään isompaan, ei tässä elämäntilanteessa ole kuitenkaan sen arvoinen, että olisin valmis riskeeraamaan toimeentuloni kenties useaksi kuukaudeksi. Voiko tämä todella olla näin? Että opintoja, joihin todennäköisesti käyttäisin vain tunteja viikossa, syynätään siinä pelossa, että jotenkin maagisesti tulisinkin opiskelleeksi täysipäiväisesti ja poistuneeksi työmarkkinoiden käytettävissä olevasta hetimobilisoitavasta joukosta?

Otan tästä vielä selvää, en haluaisi hypätä hätäisiin johtopäätöksiin. Mutta näin se henkilö puhelimessa sanoi proseduurin menevän.

Mikäköhän työllisyyden suojelusjumalista suuttuisi, jos vain ilmoittautuisin kyseiselle kurssille enkä hiiskuisi millekään instanssille yhtään mitään siitä? 

Lisäys hieman myöhemmin: Ilta-Sanomissa sivutaan samaa asiaa tänään.

Rekryfirmoista parhain?

Niistä pari viikkoa sitten hakemistani työpaikoista, joihin suhtauduin toiveikkaasti, on nyt sitten molemmista kuulunut jotain. Valitettavasti vain ei sitä, mitä olisin toivonut - kummastakin on ilmoitettu, että en pääse haastatteluun. 

Jälkimmäisen paikan perään kyselin itse aktiivisesti, sillä huomasin hakuaikaa jatketun ja halusin tietää, miksi minua ei kannattanut edes haastatella, vaikka olin ilmoituksen perusteella sopiva. Rekryfirmasta soitettiin hyvin ystävällisesti ja kerrottiin, että en ollut sitä, mitä asiakasyritys etsi. Kysyin tarkempaa tietoa, esimerkiksi sitä, millaisia asioita minun pitäisi osata tullakseni sopivammaksi vastaaviin paikkoihin. Lisätietoa ei juuri herunut (kuulemma sitä ei paljasteta ennen kuin haastatteluvaiheessa) mutta rekrytoija vakuutti, että tietojeni perusteella olen ihan kelpo työnhakija, en vain sopinut tähän yhteyteen. No, kai joskus itsekin sen tiedän ja uskon, että olen kelvollinen, mutta oli se silti mukavaa kuulla. Sitä on niin kiitoksenkipeä että pienikin riittää.

Täytyy sanoa, että tämä nimenomainen rekryfirma on antanut tähän asti minulle itsestään hyvän kuvan, sillä minuun on otettu jo pariin kertaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Ihan kuin olisin sittenkin jonkin arvoinen. Vielä kun niillä sattuisi olemaan joku minulle sopiva työpaikkakin...