Runonpätkä viikonvaihteeksi

[...]

Kanssa lehtien, kanssa ruohojen mätänen,
tyhjä siemenkota pääni on,
jota tuuli häilyttää,
huoli niinkuin huurre kasvaa vain,
niinkuin maruna, varsi nokkosen kuolen marraskuussa.
Runo synny ei vain villi kiljahdus,
niinkuin mullan jäätyvän huuto kumea,
musta juuripilli suussa,
niinkuin käärme, nokkonen kuolen marraskuussa.


(Helvi Hämäläinen: Kuolen joka vuosi marraskuussa)

Down with love

Keskustelu taloudessamme noin klo 6.30 aamulla, kun olen takki päällä eteisessä lähdössä töihin ja muut keittiössä:

Tytär 2: Moikka, mamma!
Tytär 1: Moikka, mamma!
Puoliso: ...Moikka, mamma!

Minä (puolisolle): Sä et saa sanoa mua mammaksi! En mä halua olla sulle mikään mamma, mä olen sun kiihkeä rakastajatar!

Tytär 2 puoliääneen: YÄK. 

Myrskyn lenkkeilijä

Nyt veikkaan, että sääennuste oli hyvinkin oikeassa ja tuota ikkunaruutuja tärisyttävää tuulta voi sanoa myrskyksi. Sitä piti tietysti lähteä ihan livenä ihmettelemään, kun töiden jälkeen tuntui, että tarvitsen raitista ilmaa.

Lenkkipukuni on niin musta, että laitoin peräti heijastinliivin päälleni. Taloutemme heijastinliivissä lukee TM (Tekniikan Maailma) ja se on tehty noin 185-senttiselle ja vähintään satakiloiselle henkilölle. Tästä johtuen syysmyrsky melkein sai sen pyörimään päälläni ja läpsytti sitä hilpeästi. Vettäkin satoi melkein vaakasuoraan ja suurina pisaroina. Juoksin jotenkin hullunlailla vastatuuleen nopeita pyrähdyksiä ja sitten taas kävelin. Puista putoili oksia ympärilläni. Hillittömän hauska sää lenkkeillä, vesi pieksi naamaa ja vaatteet kastuivat varsin perusteellisesti. Tuuli on puuskissa nyt niin voimakas, että tuntuu, kuin siihen voisi nojata kaatumatta.

Palattuani katsoin itseäni eteisen peilistä ja näytin mielipuoliselta - punainen naama, huuruiset ja märät silmälasit, vettynyt villapipo ja tippuvan märkä heijastinliivi. Mahtava lenkki!

Marraskuu on alkanut, mutta ainakin eilen ja tänään on ollut vahva ja rauhallinen olo. Olen pari yötä nukkunut hyvin, ja se on yksi varma pönkittäjä mielenrauhalleni. Viikonloppukin on jättänyt jälkeensä jotain. Harva asia tekee minut niin onnelliseksi kuin hyvä keskustelu, jossa tunnen tulevani kuulluksi ja jopa ymmärretyksi. Sellaisesta tulee tasapainoinen olo. Kuin kuuluisi jonnekin.